Ero ei ole koskaan samantahtinen. Lapsia koskevat sopimukset tehdäänkin usein tilanteessa, jossa tunteet käyvät kuumina ja tulevaisuus on hyvin epävarma. Pettymyksen ja surun lisäksi vanhempien välillä voi olla paljon suhteessa kertynyttä kaunaa ja epäluottamusta. Samalla oma vanhemmuus ja identiteetti ovat murroksessa. Eipä siis ihme, että asiointi exän kanssa tuntuu raskaalta – ja juuri siksi neuvotteluihin kannattaa valmistautua huolellisesti.
Lastenvalvojalla ja sovittelussa tavoitteena on päästä konkreettisiin lasta koskeviin sopimuksiin. Kyse ei ole aikuisten välien selvittelystä, vaan lasten arjen järjestämisestä. Sopiminen on vapaaehtoista: sopimusta ei kummankaan ole pakko allekirjoittaa, jos sitä ei ymmärrä tai hyväksy. Keskusteluun voi palata useamman kerran, ja sovitteluasteita on useita: lastenvalvoja, perheasiain sovittelu ja asiantuntija-avusteinen sovittelu eli Follo. Viranomaisten näkökulma asiassa keskittyy aina lapsen, ei vanhempien etuun.
Hyvä valmistautuminen auttaa pitämään keskustelun rakentavana. On tärkeää pohtia etukäteen, mitkä asiat ovat itselle olennaisia ja missä puolestaan voi joustaa. Omien rajojen tunnistaminen ehkäisee suostumista ratkaisuihin, jotka ovat lasten tai oman hyvinvoinnin vastaisia.
Paineisessa tilanteessa saatetaan helposti ajautua keskinäiseen syyttelyyn ja vanhojen asioiden kaiveluun. Neutraali, tosiasioihin nojaava puhe auttaa pitämään fokuksen nykyhetken konkretiassa ja toimivan tulevaisuuden suunnittelussa. Omia tunteita saa sanoittaa, mutta tavoitteena on aina löytää hyväksyttäviä ratkaisuja. Menneen parisuhteen kipukohtien purkamiseen on olemassa siihen tarkoitettuja palveluita.
Ratkaisu hyväksytään helpommin, jos molemmat voivat kokea sen kohtuulliseksi.
Neuvottelussa kannattaa keskittyä olennaiseen ja antaa vastapuolelle mahdollisuus säilyttää kasvonsa. Ratkaisu hyväksytään helpommin, jos molemmat voivat kokea sen kohtuulliseksi. Kirjalliset muistiinpanot ja yhteisesti ymmärretty tieto vähentävät väärinymmärryksiä ja auttavat pitämään keskustelun johdonmukaisena.
Jos tilanne jumittuu tai muuttuu ylikuormittavaksi, on myös lupa vetää raja ja jatkaa myöhemmin. Ulkopuolinen, neutraali tuki esimerkiksi perheasioiden sovittelussa, perheneuvolassa tai eroterapiassa voi toisinaan helpottaa keskustelua, kunhan tavoitteena on rauhoittaa tilannetta ja hakea yhteistä kaikupohjaa, ei henkilökohtaista voittoa.
Eron jälkeen sovitetaan usein yhteen kahta erilaista elämäntilannetta. Ratkaisujen ei tarvitse olla lopullisia: tapaamis- ja elatussopimukset voivat olla määräaikaisia ja elää perheen tilanteen mukana. Usein riittävän hyvä, joustava ja määräaikainen sopimus on parempi ratkaisu kuin pyrkiä “täydelliseen”, toistaiseksi voimassa oleva sopimukseen.
